Kellopelin säännöt



Selostus pelin kulusta



Tässä pelimuodossa on kummankin osapuolen tarkoituksena pitää hallussaan mahdollisimman monta kelloa, ja asettaa kellot käymään niin, että ne tikittävät "pisteitä" omalle puolelle.

Pelivälineinä käytetyt kellot ovat yksinkertaisia salkkuihin rakennettuja laitteita.

Kellosalkkuja on pelialueella yleensä pariton määrä, ja jokainen niistä on sijoitettu eri paikkoihin.
Kun peli käynnistyy, kellot ovat sammutettuina. Ensimmäinen mille tahansa kellolle päässyt taho avaa kellosalkun ja asettaa sen käymään niin, että se kerryttää "pisteitä" omalle puolelle.
Vastustavan osapuolen tehtäväksi jää tällöin saada muut kellot käymään omaksi edukseen ja saada vihollisen hallussa olevat kellot käännettyä, jotta ne kerryttäisivät pisteitä omalle puolelle.

Ennalta sovitun ajan kuluttua (yleensä useita tunteja) peli keskeytetään ja kellot noudetaan offgamelle pisteiden laskemista varten.



Kellosalkun toiminta



Kellosalkun sisällä on kellokoneisto, jonka toiminnot ovat perin yksinkertaiset.

Kellolaitteen olennaiset osat ovat:

-Kaksi kappaletta kellotauluja

-Yksi kolmiasentoinen vipukytkin

Laitteen käyttö on myös kohtuullisen helppoa:

-Kun kellotaulujen välissä oleva kytkin pystyssä (keskiasennossa), niin molemmat kellot ovat pysähdyksissä ja laite on sammutettuna. Todennäköisesti et halua pitää kytkintä tässä asennossa pelin aikana.

-Kun kytkin on käännetty kohti punaisella pohjalla sijaitsevaa kellotaulua, niin punaisella pohjalla sijaitseva kello käy ja kerryttää pisteitä punaiselle osapuolelle.

-Kun kytkin on käännetty kohti keltaisella pohjalla sijaitsevaa kellotaulua, niin keltaisella pohjalla sijaitseva kello käy ja kerryttää pisteitä keltaiselle osapuolelle.



Pistelasku



-Jokainen 5 minuuttia jonka kello on käynyt lasketaan yhdeksi pisteeksi.
-Pistelaskussa ajat pyöristetään alaspäin, viiden minuutin tarkkuudella, Eli kulunut 9 minuuttia lasketaan viideksi minuutiksi ja on näin ollen yksi piste.

-Tietyillä pelialueella olevilla kelloilla on piste kertoimet. Kertoimista ilmoitetaan pelin alussa, jos ne ovat käytössä. Yleensä alueella on yksi kello, josta saa kaikki pisteet kolminkertaisina.
Tämän lisäksi alueella on yleensä kaksi kelloa, joiden hallussapitämisestä toinen osapuoli ei saa kertoimia, mutta vastustava osapuoli saa kaksinkertaiset pisteet. Tavanomaisesti tällainen kello on aina kummankin joukkueen aloituspaikan lähellä.

-Kelloista laskettujen osapuolikohtaisten pisteiden suurempi yhteissumma määrää voittajan.



Turva- ja yleissäännöt



-Jokaisella pelaajalla tulee olla kelvolliset silmäsuojaimet pelialueella liikuttaessa. Jokainen pelaaja on itse vastuussa suojalasiensa käyttökelpoisuuden arvioimisesta. Pelin järjestäjät pidättävät itsellään oikeuden poistaa epäkelvolla tai puuttuvilla silmäsuojaimilla varustetun pelaajan pelialueelta, kunnes asia on saatu kuntoon. Sankalasit eivät ole riittävä suoja silmille ja näin ollen vain täysi-ikäiset voivat ottaa vastuun itselleen sankalasien käytöstä.

-Pelaajien tulee aina pitää oman osapuolen väristä hihanauhaa käsivartensa ympärillä. Hihanauhaa ei saa vaihtaa ilman pelinjohdon lupaa, eikä sitä saa yrittää naamioida tai piilottaa ilman pelinjohdon lupaa.

-Pelialueella ON roskapusseja. Jos et löydä roskapussia, niin kysy missä se on.

-Sokkona ampuminen on ehdottomasti kielletty.

- 0-3 metrin matkoilla pyritään käyttämään "PUM" sääntöä tai "puukotusta".

-Vaaratilanteen tai pelialueelle kuulumattoman sivullisen havaitessaan jokainen pelaaja on velvollinen keskeyttämään pelin huutamalla "PELI SEIS". Jokainen pelaaja toistaa huudon.
Kun peli on keskeytetty, niin pelaajat eivät saa ampua eikä liikkua. Liikkuminen on sallittu ainostaan pois mahdollisesta vaaratilanteesta, tai jos pelin keskeyttänyt taho tarvitsee apua.

-Peli jatkuu huutamalla "PELI JATKUU". Tämän huudon suorittaa sama henkilö joka keskeytti pelin.

-Viritettyjen aseiden omistajien tulee tiedostaa aseidensa teho, ja käyttää lyhyemmillä matkoilla mahdollista vara-asetta, perääntyä tai antaa liian lähelle pääsyt kohde jonkun muun joukkuetoverin hoidettavaksi.

-Päähän ampumista tulee pyrkiä välttämään, jos suinkin mahdollista.



Eliminoituminen



-Eliminoidut pelaajat siirtyvät pelialueelta offgame alueelle, pitäen asetta tai kättä ylhäällä.

-Eliminoituessaan pelaajan tulee huutaa selvästi ja kuuluvasti: "Osuma", "Raato" tai "Kuolin". Tarvittaessa huuto toistetaan.

-Osuma pelaan tai hänen varusteisiinsa eliminoi pelaajan. Aseosumat ja selvät kimmokkeet eivät eliminoi pelaajaa. Pääosumat lasketaan tavalliseen tapaan osumiksi.

-Pelaajan voi myös eliminoida koskettamalla tätä kädellä ja kuiskaamalla/huutamalla "puukko". Puukotettu pelaaja EI saa reagoida äänekkäästi tai huomiota herättävästi, vaan hänen tulee odottaa makuullaan hetken aikaa tilanteen etenemistä ja poistuu sitten vähin äänin offgame alueelle.

-Lähitilanteissa, noin 0-3 metrin matkalla toisen pelaajan voi myös eliminoida huutamalla: "PUM!", jos tiellä ei ole esteitä ja osuminen on kiistattoman ilmiselvää.

-Jos olet hiemankaan epävarma siitä, tulitko eliminoiduksi, niin oleta automaattisesti tulleesi eliminoiduksi. Näin saat varmasti puhtaan omatunnon ja vähemmän valittavia vastustajia.

-Oman osapuolen ampumista kuulista eliminoidutaan samalla tavalla kuin vastustajankin ampumista.

HUOMIO! Jos pelissä käytetään lääkintämiehiä, niin lue myös tämä: Lääkintämies säännöt



Respaus ja Offgame



-Eliminoitujen pelaajien "elpyminen" eli respaus toimii aikaintervalleilla. Pelaajat saavat palata peliin kymmenen minuutin välein, eli pakollinen odotusaika on noin 1-600 sekuntia.
respautuvat pelaajat palaavat pelialueelle oman osapuolen erikseen määritellyn lähtötasan kautta.

-Offgamen lähistöllä EI pelata.

-Offgamealueella saa ampua vain erikseen osoitettua taulua kohti.

-Offgame alueelle tai sieltä lähtötasalle siirryttäessä on ampuminen ehdottomasti kielletty.



Radiot ja radioliikenne



-Jos mahdollista, niin radioista kytketään kaikki turhat äänet pois päältä, kuten "roger beep", näppäinäänet ja call rallit. Kaikissa puhelimissa tämä ei onnistu, ja sille emme mahda mitään.

-Kalajutut ja kuulavitsit pidetään mahdollisimman minimaalisina.

-Vastustajan radiokanavaa ei kuunnella, eikä häiritä. (Pelinjohto ottaa vapauden poiketa tästä säännöstä.)

-Pidä omat radioviestit lyhyinä ja ytimekkäinä.

-Huomioi, että pelin järjestäjät saattavat nauhoittaa radioliikennettä.



Kelloista



-Kelloja ei saa siirtää yhtään mihinkään, eikä niitä saa naamioida. Kelloa voi kääntää pystyakselilla, jotta sitä voi käyttää haluamastaan suunnasta.

-Kellon koneiston sorkkiminen on ehdottomasti kielletty. Jos huomaat kellojen toiminnassa häiriöitä, niin ilmoita niistä välittömästi pelinjohdolle.

- Monesti kellot ottavat takapakkia parin sekunnin ajan kytkimen kääntämisestä. Tämä on normaalia, eikä toimintahäiriö, vaikka se saattaakin aluksi säikäyttää. Kellot jatkavat toimintaansa hetken kuluttua normaalisti.